ETELÄ-SATAKUNNAN AUTOTEKNILLINEN YHDISTYS r.y.

ESATY r.y.

 




Esaty

Ajankohtaista

Matkakuvia

Toimihenkilöt

Kannatusjäsenet

SATL

 


Tervetuloa Etelä- Satakunnan Autoteknillisen yhdistyksen sivuille

Etelä-Satakunnan autoteknillinen yhdistys on perustettu vuonna 1975. Yhdistyksen jäsenistö koostuu lähinnä Huittisten, Äetsän, Vammalan ja Punkalaitumen alueiden auto- ja kuljetusalan insinöörien, teknikoiden ja muista alalla esimies- tai vastaavissa tehtävissä työskentelevistä henkilöistä. Yhdistyksen hallitus hyväksyy uudet jäsenet anomuksesta. Jäsenyyttä voi tiedustella jäseniltä ja toimihenkilöiltä. Jäseniä yhdistyksessä on yli 160.

Yhdistys pyrkii edistämään alan ammattien kehittämistä, jäsentensä teknillistä sivistystä ja ammattitaitoa.  

Yhdistyksen jäsenetuja ovat mm. Suomen Autoteknillisen Liiton toimittama Satelliitti - jäsenlehti, Suomen Autotieto Oy:n julkaisema Suomen autolehti, jäsenhinnat Autoalan koulutuskeskuksen järjestämille kursseille sekä yhdistyksen järjestämät virkistys- ym. tilaisuudet.

ESATY:n toiminta

Perustoimintana on järjestää jäsenille kuukausikokouksia ja retkiä. Toiminta painottuu syyskuusta toukokuuhun ja kokouksia pidetään vuorotellen paikkakunnilla Huittinen, Vammala ja Punkalaidun. Kokouskutsu toimitetaan jäsenistölle postin tai sähköpostin välityksellä.

Yhdistys toimittaa myös Autoalan Koulutuskeskus Oy:n julkaisemaa alan kirjallisuutta sitä haluaville. Asiaa hoitaa yhdistyksen kirja-asiamies.

Yhdistys tukee alan opiskelijoita lahjoittamalla vuosittain stipendejä alan opinnoissa menestyneille.

- Päivitetty 26.10.2006 -